HISTORIA


Kuoro sai alkunsa, kun Työväenyhdistyksen naisosaston innostuneet laulun harrastajat päättivät perustaa kuoron lokakuussa 1920. Kuoron nimi oli aluksi Helsingin Työväenyhdistyksen Naiskuoro. Helsingin Työväen Naiskuoro Elegiaksi muuttuttiin kesällä 2000. Kuoron harjoitustila oli lähes 90 vuoden ajan Työväenyhdistyksen Paasitornissa. Myllypuron kirkkoon kuoro muutti vuonna 2010. Vuoden 2018 alussa harjoituspaikaksi vaihtui Oulunkylän Puukoulu.

Kuoro järjestää omia konsertteja vuosittain ja osallistuu aktiivisesti Suomen Työväen Musiikkiliiton (STM) ja sen Uudenmaan piirin järjestämiin tilaisuuksiin. Tampereen Sävel -kuorokatselmuksesta Elegian naiset ovat säännöllisesti saaneet hopealeimoja. Konserttimatkoja on vuosien kuluessa tehty mm. Viroon, Pohjoismaihin, Länsi- ja Itä-Saksaan, Italiaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Tapahtumakalenteriin ovat jo vuosien ajan kuuluneet myös puistokonsertit, sairaala- ja ravintolaesiintymiset sekä erilaiset onnittelu- ja pikkujoulukeikat. Kuoron jokavuotinen perinne on pääsiäisen aikaan esitettävä Pergolesin Stabat Mater.

1980-luvulla kuoro toimi ajoittain hyvin pienimuotoisesti vain muutaman henkilön voimin. Toinen murrosaika koettiin 1990-luvun alussa, mutta siitä selvittiin vierailevien johtajien ja sinnikkään kuoron periksi antamattomuudella.

Syksyllä 1998 Elegia toteutti Adiemus-konsertin, joka oli Sari Alakulpin kuoronjohdon diplomityö. Vuonna 2001 ilmestyi ensimmäinen oma levy, "Kesäyön Elegia", joka sai hyvät arvostelut ja oli punnittavana mm. Ylen Musiikkipuntarissa.

Vuosi 2010 oli kuoron 90-vuotisjuhlavuosi. Tämä näkyi ja kuului koko vuoden ohjelmistossa. Vuoden huipentuma oli 90-vuotisjuhlakonsertti Paasitornin juhlasalissa.
Vuonna 2011 kuoronjohtajaksi tuli Airi Saloniemi. Hänen johdollaan vietettiin kuoron 95-vuotisjuhlavuotta, jota juhlistettiin kahdella erilaisella konsertilla: keväällä 2015 POP95! ja syksyllä Klassinen95! -konsertit onnistuivat erinomaisesti.

Syksystä 2016 kevääseen 2018 kuoroa johti Sabrina Ljungberg, jonka johdolla kuoro mm. saavutti kesällä 2017 Tampereen Sävel-tapahtumassa upeat kaksi hopealeimaa.

    

Kuoronjohtajat kautta aikojen

1920 –1922 Maria Solden
1922–1924 Jussi Susi
1926–1928 Elias Kiianmies
1929–1934 Eino Linnala
1934–1962 Taru Linnala
1963–1976 Ossi Elokas
1976–1978 Henrik Lamberg
1978–1981 Marjukka Riihimäki
1981–1986 Elina Siltanen
1986–1987 Helinä Siltanen
1987–1991 Anita Hietaharju-Lehtonen
1993–2011 Sari Alakulppi
2011–2015 Airi Saloniemi
2016–2018 Sabrina Ljungberg
2018-          Anna Karjula